Jokaisen arjessa on erinäinen määrä liikkuvia osia. On lapsia, eläimiä, työ, taloudenhoito jne. Kaikki nämä syövät meidän energiaa ja ilman muuta antavat sitä myös! Arjen tohinassa sietokykyä koetellaan usein huomaamatta. Huomaatko kuormituksen kasvua pitkin matkaa, vai vasta kun alkaa väsyttää? Kasvaako väsymys sinun kantokyvyn ylitse, vai kyetkö sitä hallitsemaan?

Mietin aihetta näkökulmasta, kun totumme x – määrään liikkuvia osia ja hiljalleen tekijöitä onkin tuplaten. Kuinka mieli tottuu hiljalleen kuormituksen kasvamaan määrään..

Resilienssi määritellään Mieli ry:n sivuilla näin: ”Resilienssi on psyykkistä selviytymiskykyä, joustavuutta ja uudelleen orientoitumista, ja se vaihtelee eri elämäntilanteissa. Se ilmenee arjessa kohtuullisena pärjäävyytenä, haasteista, stressistä tai muutoksista huolimatta”.

Viime syksyn aikana, erityisesti mentäessä kohti joulua, totesin olevani väsynyt. Väsymys heijastui varmasti moneltakin eri elämän osa-alueelta. Lapsiperhearki on melkoista hulinaa, sisältäen lasten harrastukset, läksyt ym. perusarjen. Tätä olemme perheenä ennakoineet ja olemme rajanneet omat ns. ylimääräiset menot minimiin. Pyrimme itse mm. harrastamaan kotoa käsin omat harrastuksemme nyt, kun lapset ovat pieniä ja tarvitsevat meitä vanhempia eniten.

Suurin väsymystä aiheuttava tekijä oli oletettavasti työ. Työ itsessään ei väsytä, saan ihan hirveästi työstäni. Energiaa ja voimavaroja. MUTTA. Yrittäjän vapaus ja erityisesti VASTUU on kuitenkin raskaita kantaa harteillaan. Vastuulla tarkoitan tässä tekstissä oman kortensa kantamista perheen yhteiseen taloudelliseen kekoon. Asiakasmäärät vaihtelevat viikoittain hyvin paljon, mikä tarkoittaa useita satoja euroja viikkotasolla. Tämä on iso epävarmuus tekijä, mikä on meillä yrittäjillä aina läsnä. Kaikilla.

Resilienssi on

psyykkistä selviytymiskykyä

Kun vertaan arkeani vaikkapa kymmenen tai viiden vuoden takaiseen, en mielestäni kokenut väsymystä tuolloin. Paljon on kyse toki myös sen tunnistamisesta. Mikä menee esimerkiksi laiskuuden ja mikä väsymyksen piikkiin? Jos koen väsymystä, kuinka reagoin tuohon? Vai reagoinko? Nyt kun pohdin arkeani, tulee kuormitusta useammasta lähteestä. Tähän hetkeen on tultu hiljalleen, kaikki kuormitus ei ole kaatunut samalla hetkellä niskaan. Perheeseen on tullut toinen lapsi, olemme muuttaneet kauemmas, mikä on tarkoittanut pidempää työmatkaa, arjen ennakointia, pihatöitä, talosta huolenpitoa, rakentamista, remontoimista ja sitä taloudellista vastuuta. Lisäksi perheeseen on muuttanut koiranpentu (joskin myös olemme joutuneet luopumaan toisesta pitkäaikaisesta koirakaverista), joka on työllistänyt tietenkin osaltaan.

Kuitenkin merkittävin muoto kuormitukselle fyysisyyden sijaan onkin ollut yllättävästi psyykkinen kuorma. Ja tuon kasvu. Puhun päivittäin asiakastyössä siitä, kuinka psyykkinen kuormitus väsyttää fyysisen kuormituksen lailla. Ei ole juurikaan merkitystä, mistä kuormitus tulee palautumisen näkökulmasta. Mikäli sitä tulee lähteestä riippumatta liikaa, ollaan ylikuormituksen puolella. Muistinko tai tajusinko tuota kuitenkaan lopulta itsekään?

Yrityksen kehittäminen, oman polun hakeminen ja sille löytäminen ovat olleet psyykkisesti raskaita. Ihailen ja katselen jopa hieman kateudella vierestä heitä, joille yritystoiminnan aloitus ja siinä kehittyminen sekä menestyminen ovat sujuneet käden käänteessä. Oman ”jutun” löytyminen ja erityisesti siinä pysyminen ei ole aina helppoa ja vaatii joskus myös kivikkoisen kiertotien.

Paljon on myös kiinni omasta suhtautumisesta asioihin. Toki kun puhutaan uupuneesta ihmisestä tai esimerkiksi trauman jälkeisestä väsymyksestä/uupumuksesta, en näe sen enää olevan kiinni omasta asenteesta tai asiaan suhtautumisesta. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Tekstissä peilaan omaa väsymystäni jatkuvaan yrittäjyyden epävarmaan kenttään toimia. Vaikka kuinka annat työllesi 100% ja yli, mikään ei riitä. Aina löytyy syitä maailmantilanteesta, järjestelmäpäivityksestä, koulutuksista, riittämättömyyden tunteesta jne… Tiedän myös etten ole ainoa yrittäjä, joka käy läpi samoja ajatuksia. Näistä vain toivoisi puhuttavan enemmän.

Rajat ovat rakkautta

Kyse on lopulta omista rajoista. Olenko jättänyt vetämättä rajat omalle sietokyvylleni? Olenko antanut muiden kävellä ylitseni? Näitä rajoja on koeteltu mutta ne ovat myös vahvistuneet. Minkä asian kanssa pystyn elämään ja missä menee raja? Olen sitä mieltä, että kaikki täällä pallon päällä tapahtuu tarkoituksesta. Niin myös vaikeat ja väsyttävät hetket. Tässä on viimeisten vuosien aikana tarjoiltu oikein nenän eteen niin monta opinpaikkaa, etten usko enää sattumaan. Näistä tulee haalia mukaan tarvittavat työkalut ja ajatukset, jotka kantavat tulevaisuudessa.

Mitä tulee otsikkoon ”Resilienssi arjessa”, on sekin kehittynyt. Kun lakkaa vaatimasta jokaiselta osa-alueelta täydellisyyttä, helpottaa kuormakin. Kun jatkuvan taistelun sijaan ottaa avosylin haasteet vastaan, muuttuu perspektiivikin. Tämä vaatii aikaa ja treeniä, mutta on mahdollista. Rajat ovat rakkautta, niin lapsille kuin sinulle itsellesikin ❤