Valmistuin keväällä Senso Reflex Expertiksi ja sen myötä minulla on lupa kartoittaa, testata ja hoitaa tuossa refleksien ihmeellisessä maailmassa. Mitä tuo sitten oikeastaan tarkoittaa? Voi olla että pelkän nimikkeen perusteella on vaikea saada selkoa käytännöstä. Avataan siis aihetta hieman 🙂

Primitiivirefleksit ovat nimensä mukaisesti refleksejä, jotka meillä näkyvät eri kehitysvaiheessa niin sikiöaikana kuin meidän synnyttyä. Mikäli sinulla on lapsia, voinet muistaa neuvolassa testatun moro-refleksin, jossa vauva levittää raajansa ikään kuin säikähdyksestä, jonka jälkeen palauttaa kädet ja jalat lähemmäs keskilinjaa. Tuossa meidän yksi isoimmista ja vahvimmista reflekseistä. Testeillä seurataan neuvolassa ovatko refleksit syttyneet ja myöhemmin sammuneet kehitysvaiheiden mukaisesti. Primitiivirefleksit kuuluvat siis meidän kehitykseen, kiinnitimmepä niihin huomiota tai emme.

Ideaalitilanteessa kehitysvaiheet lapsen ja nuoren kasvaessa soljuvat itsestään, ilman sen suurempia ”haasteita”. Ja näin aiemmin on ollutkin, mutta nykypäivänä älylaitteet ovat esimerkiksi muovanneet pienenkin lapsen liikettä ja passivoittaneet meitä ihmisiä, niin nuoria kuin vanhempiakin. Liittyy tähän toki muitakin tekijöitä, mutta tuo yksistään isosti mukana muuttamassa meidän liikettä. Toinen iso muutos on erilaisten välineiden keksiminen ja kehittäminen vauvojen sekä pienten lasten perheille. Nämä antavat vanhemmille hetken hengähdystauon vauva-arjen hektisyyteen, mutta eivät lopulta palvele lapsen kehitystä. Vauva ei voi opetella pään kannattelua, kääntymistä, keskilinjan ylitystä tai konttausta erilaisten vempaiden kyydissä.
Mitä nämä niin sanotut haasteet sitten voisivat olla ja kuinka ne meissä näkyvät?
Valtavan ison avun ovat saaneet he, niin lapset kuin aikuisetkin, joille on joko diagnosoitu tai jätetty ilmoille diagnoosi adhd tai add. Lisäksi yleisesti keskittymisen vaikeus sekä oppimisen haasteet esimerkiksi koulussa, aistiyliherkkyys, tunteiden säätelyn haasteet, motoriset vaikeudet ja etenkin aikuisilla liikkuvuuden ja voimantuoton rajoitteet (suunnitellusta ja hyvin toteutetusta harjoittelusta huolimatta).
Vastaanotolla hoitoprotokolla menee niin, että alkukeskustelun jälkeen tehdään kartoitus erilaisten liikkeiden muodossa, nouseeko esiin refleksejä, jotka ovat jääneet ”sammumatta”. Tuon jälkeen tehdään kevyt hoito sekä ohjataan kotiin tarvittavat harjoitteet. Niiden tekemistä ja vastetta seurataan vastaanotolla muutamia kertoja, riippuen kuinka nopeasti saadaan muutosta aikaan.
HUOM -> Primitiivirefleksit ovat eri asia kuin refleksit, joita testataan esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolla, mm. polveen kopautus (patella refleksi) tai nilkkaan kopautus (akillesheijaste/refleksi).

Olen tehnyt asiakastyötä pian 15 vuotta (ensin urheiluhierojana jonka jälkeen fysioterapeuttina). Noihin vuosiin on ehtinyt sisältyä monen monta koulutusta ja kouluttajaa. Tälläkin alalla aika ajoin nousee pinnalle jokin teema, joka on sen hetken ”hitti”. Metodin kerrotaan olevan ratkaisu kaikkeen ja hoitavan jokaisen. Näin mustavalkoisia asiat harvoin ovat.
Ajattelen itse kerääväni jokaisesta käydystä koulutuksesta itseä palvelevat elementit ja yhdistelemällä niitä, saan juuri itseni näköistä työn jälkeä aikaan. Olen vahvasti sitä mieltä, että haasteen edessä käännetään kaikki kivet ja pyritään selvittämään juurisyyt ongelmalle. Viimeisenä vaihtoehtona tukeudutaan lääkehoitoon sekä tarvittaessa kirurgin veitseen. Meillä on todella paljon tietoa ja taitoa hoitaa ensi alkuun vaikeiltakin tuntuvia ongelmia, ennen peruuttamattomia vaihtoehtoja. Sen verran on kuitenkin työtä alla, etten kuvittele hoitavani kaikkia ja kaikkea omalla tietotaidollani, vaan tiedän myös rajani, jolloin paras vaihtoehto on lähettää asiakas esimerkiksi lääkärin arvioon jatkosta.
Mitä tulee primitiivireflekseihin, en usko niidenkään parantavan kaikkia. Mutta uskon vakaasti, että vaikuttamalla reflekseihin ja sitä kautta keskushermostoon, meillä on myös väylä auttaa ihmisiä, jotka ovat kärsineet erilaisista haasteista vuosien ajan. Auttamalla lapsia, autamme myös perheissä jaksamista.
Jos asiakkaat eivät kuntoudu tavalla jolla me kuntoutamme, on meidän
kuntoutettava tavalla, jolla he kuntoutuvat
– Marko Siivonen
Teksti on hyvin pieni pintaraapaisu aiheesta mutta antaa kuitenkin hieman ajatusta siihen suuntaan, mitä primitiivirefleksit ovat ja voidaanko noihin vaikuttaa. Mikäli jokin jäi mietityttämään, voit kommentoida tämän artikkelin alle tai laittaa suoraan minulle sähköpostia mirkakimonen@gmail.com / viestiä @kimonenmirka.
Kuullaan taas!


Jätä kommentti