Kun valmistuin hierojakoulusta vuonna 2009, jäi koulusta käteeni tutkintotodistuksen lisäksi paljon oppeja. Nuissa opeissa yhdistyi maalaisjärki ja vankka osaaminen. Nehän eivät suinkaan poissulje toisiaan..

Noista ajoista mieleeni on jäänyt mm. eräs teema, tai ns. huomio. Tuo huomio koskettaa meitä kaikkia ja laittoi itseni ajattelemaan hieman syvemmältä aihetta. Opettajana toiminut, silloin jo pitkän uran tehnyt konkari laittoi meidät opiskelijat pohtimaan, mikä saa aikaan fyysisiä rasitusperäisiä vaivoja? Hän toi yhtenä teemana ajatuksen, mikä on fyysisesti rasittavin osuus sinun päivästäsi? Tai viikostasi? Mikäli rasittavin osuus on itse työ, voi olla että keho ilmoittelee rasituksesta ja väsymyksestä hyvinkin pian. Tämä pohjautui ajatukseen jossa työn rasitus on 100% sinun kapasiteetistasi. Käyt töissä viitenä päivänä viikossa ja kulutat tuon kapasiteettisi loppuun jokaisena työpäivänä. Energiat on loppu hyvin pian ja se vaatii myös palautumiselta paljon.

Entäpäs jos lisäätkin sinne jonkin elementin työn ulkopuolella, mikä kuluttaa hetkellisesti sinun kapasiteettiasi 120%? Kuinka tämä siirtyy työhösi? Noh, nyt sinulla on viikossa 1-2 kehittävää raskaampaa esimerkiksi voimaharjoitusta, jossa vaadit keholtasi totuttua 100%:a enemmän. Käyt satunnaisesti yli 100%:n ja tällöin keho tottuu raskaampaan työhön. Näin ollen työn veloittama 100%:a ei ole kehollesi enää maksimisuoritus. Hetkellisesti raskaamman harjoittelun lisäys vaatii palautumiselta ylimääräisen huomion sekä esimerkiksi panostuksen energiansaannin näkökulmasta. Nämä huomioiden ja niihin reagoiden syntyy kehitystä sekä mahdollisuus välttää rasitusperäiset haasteet.

Tiedän tämän ajatuksen olevan usealle hepreaa. Miten niin ja mihin tämä perustuu? Ei voi pitää paikkaansa, ei ole tutkimusnäyttöä. Minulle on iskostunut lapsuudesta asti hyvin maalaisjärkinen ajattelutapa. Asioita ei tarvitse tehdä vaikeammaksi kuin ne ovat. Yksittäisiä seikkoja ei tarvitse pyöritellä jokaiselta kantilta ja kohta todeta kanttien olevan jo niin pyöreät, ettei koko aiheesta saa enää mitään otetta.

Meillä Suomessakin on hurja määrä hiljaista tietoa. Ammatissa kuin ammatissa. On hirveän sääli kuinka paljon tuota tietoa, käytännön kokemusta & ammattitaitoa päätyy joka päivä mullan alle eikä sitä saada kirjoihin ja kansiin. Nykyaika on pelastus monessakin asiassa. Olen kiitollinen meidän terveydenhuollosta ja sen mahdollistamisesta meille kaikille päivästä ja kellonajasta riippumatta. Kuitenkin omassa työssäni huomaan monen astuneen kuoppaan, jossa omaa toimintaa perustellaan loputtomin tutkimuslähtein, kollegan suositusten ja mittavin kirjallisuusviittein. Näissä on aina pieni mutta. Usein vuosia työtä tehnyt osaa ja tunnistaa ongelmat nopeammin kuin kirjaviisas ammattilainen.

Eikä kannata ymmärtää väärin. Kannatan tutkittua tietoa, olenhan itsekin ammattikorkeakoulusta valmistunut kirjaviisas. Huomioisin tässä aihekentässä aina sen faktan, että tutkimukset ovat AINA jonkun tahon/yrityksen kustantamia. Ajatellaan esimerkiksi yhtä maamme johtavinta meijeri-alan yritystä. Yritys haluaa tutkia maidon terveydellisiä vaikutuksia. Yritys laittaa tutkimukseen mittavan summan rahaa. Haluaako kyseinen yritys tutkimuksen todistavan maidon tukevan terveyttä ja luuston kuntoa vai kenties osoittavan maidon imeytyvän kehnosti, nostavan sokeriarvoja herkästi ja aiheuttavan usealle vatsan väänteitä? Jaa a..

Ei ne sanonnat turhasta tule. Toteankin tähän väliin ”työn tekijäänsä opettavan” 😉

Täytyy myös muistaa näiden olevan vain minun, yhden ihmisen ajatuksia ja ajatuksen virtaa. Kanssani saa ja pitää olla eri mieltä! Meillä ihmisillä on inhimillinen tapa yrittää perustella toimintaansa mitä ihmeellisimmillä ajatuksilla ja ”faktoilla”. Kaiken voi perustella vaikka tutkimusviittein, onkin sitten eri asia onko niissä mitään totuudellista perää.

Palatakseni otsikon aiheeseen, oletko pohtinut koskaan tukeeko sinun harjoittelumuotosi terveyttäsi? Tässä asiayhteydessä puhutaan meistä kuntoliikkujista, joiden suurin tavoite on pitää huolta kehosta ja terveydestä läpi vuosien. Ei kilpa- tai tavoitteellisista urheilijoista. Millaisin miettein päätit tekstin lukemisen? Kommentoi vaikkapa alas kommenttikenttään 🙂

Seuraavaan kertaan,