Eikö kuulostanutkin hyvältä?

Raflaavasta otsikosta huolimatta, uskallan väittää omaavani Suomen maanläheisimmän fysioterapeutin ajatusmaailman sekä lähestymistavan. En väitä olevani viisain fysioterapeutti, sillä kirjaviisaus on kaukana siitä mitä haluan olla. Olen ehdottomasti kädet saveen-tyyppiä..

Avaan hieman taustaani, sillä ehkä se auttaa katsomaan samaan suuntaan ja ymmärtämään miksi lähestyn asioita ja ihmisiä tietynlaisten linssien läpi.
Jos mietin otsikossa mainitsemaani ”Suomen maanläheisin fysioterapeutti”-nimikettä, tulee se pitkälti arvojeni kautta. Olen syntynyt, kasvanut ja käynyt kouluni Kuopiossa. Olen asunut lapsuuteni kerrostalossa sekä omakotitalossa, aivan kuten suurin osa ikätovereistani. Minun lapsuuden perhe on edustanut, ja edustaa yhäkin, hyvin perinteistä perhemallia. Kolme lasta ja vanhemmat. Tuo malli on juurruttanut tietynlaisen tavan elää ja olla perheenä, josta olen loputtoman kiitollinen vanhemmilleni. Se, minkä ajattelen luoneen suurimmat ja kantavimmat arvoni, tulee meidän lapsuuden perheen tavasta olla yhdessä ja viettää vapaa-aikaa. Meidän elämään on aina kuulunut vahvasti maaseutu ja mökkeily. Se on ollut aina jokaisen meidän henkireikä, mitä se on toki vieläkin.

Mökille mentiin kesät ja talvet. Vesi kannettiin kaivosta, ulkohuussi toimitti wc:n virkaa ja ulkosauna lämpeni puilla. Ruoka tehtiin pääosin itse, välillä toki mentiin mistä aita oli matalin. Sään salliessa tehtiin ruokaa ulkona ja lapsillehan jo se itsessään on elämys! Vuodenajan mukaan kalastettiin, marjastettiin, tehtiin lumitöitä, korjattiin & remontoitiin rakennuksia, siivottiin, rakennettiin maja puuhun ja saunottiin. Ja jottei kuulostaisi liian romantisoidulta, voin luvata meidän lasten välisen kinaamisen mahtuneen jokaiseen vuodenaikaan 😉 Nyt muutama vuosikymmen myöhemmin, itsekin äidin virkaa toimittavana, muistelen kaiholla tuota aikaa. Kun ei ollut puhelimia tai tietokoneita. Se mitä meille tarjottiin, oli perheen yhteinen aika, tylsistymistä, luonnossa liikkumista ja rehellistä palautumista arjen kiireestä. Siis aivan tavallisen tylsiä asioita, jotka osaan nostaa nyt arvoon mittaamattomaan. Ei minunkaan lapsuus täydellistä ollut, mutta en usko sen sitä kenelläkään olevan.

Jos mökki edustaa isäni juuria, toinen merkittävä tekijä on äitini juuret, jotka tulevat pohjoisen tuulista. Jos emme viettäneet vapaa-aikaa ja lomaa lapsuudessani mökkeilyn parissa, olimme koko perhe Lapissa. Ennen aikuisikää en ollut käynyt Levillä tai Ylläksellä, vaikka mummola sijaitsee samalla leveyspiirillä. Useamman kerran vuodessa ajoimme pohjoiseen lomalle, jossa toistuivat samat teemat. Yhdessäolo, ulkoilu, retkeily ja arkisen tavallisen asiat.

Tekstissä toistuu sana ”tavallinen” useasti. Sillä sanalla kuvailen minun lapsuuttani. Ja sanon tuon ylpeydellä ❤ Sillä juuri niissä arkisissa tavallisissa asioissa piilee se salaisuus. Näen tuon yhteneväisyyden myös asiakkaissani, jotka kertovat olevansa tyytyväisiä elämäänsä pääpiirteittäin. Elämässä kuuluu olla ylä- ja alamäkiä, mutta mäkien tasaannuttua arjen tavallisuus on se pohjavire ja turva, johon on hyvä ja helppo pohjata.
Jos palataan otsikkoon, ehkä ymmärrät nyt enemmän arvopohjaani ja tapaani lähestyä asiakkaita.

Maanläheinen ja maalaisjärki ovat lisäksi sellaisia termejä ja arvoja, jotka olen saanut verenperintönä. Ongelman äärellä osataan pysähtyä ja miettiä, voinko ratkaista tuon itse. Ratkaisut eivät aina ole nopeita ja vaivattomia, vaan uskalletaan ja erityisesti viitsitään laittaa ne kädet kirjaimellisesti saveen. Ollaan siis valmiita tekemään hieman työtä homman eteen.

Olen usein kritisoinut kaikkea valmista ja helppoa vastaan. En siksi, ettenkö itsekin niistä nauttisi. Pelkään vain helppouden ajavan meidän ohi ja tekevän meistä hölmömpiä. Tänä päivänä ei ole temppuna kummoinen olla käyttämättä omia jalkojaan juurikaan koko päivän aikana. Miten? Esimerkiksi näin; ajattele näyttöpäätetyötä tekevä aikuinen, joka kulkee töihin autolla tai tekee töitä kotoa käsin. Autolla oven edestä oven eteen. Päivä koostuu istumisesta, satunnaisia taukoja lukuun ottamatta. Iltapäivällä takaisin kotiin tai siirtymä työhuoneesta keittiöön/olohuoneeseen. Robotti-imuri on siivonnut työpäivän aikana ja jääkaapin ammottaessa tyhjyyttään tilataan ruokaa, jonka toimittaa ruokarobotti. Syönnin jälkeen pohditaan, jaksaako lähteä liikkumaan vai jäädäkö kotiin. Kuntosalit pursuavat ihmisiä tammi-helmikuussa, jossa iso osa ihmisistä valitsee laitteissa treenaamisen eli jälleen istutaan, nyt vain eri ympäristössä. Osa valitsi jäädä kotiin, jossa avataan puhelin sekä telkkari ja vietetään ilta ohjelmien parissa. Päivästä ei juuri ole muuta jäljellä kuin iltahommat ja nukkumaan, uuden päivän odottaessa toistamaan samaa kaavaa..
Näin helppoa se on! Kärjistäen kirjoitettu, mutta valitettavan totta.

Usein näen ja luen rivien välistä tavallisuuden olevan jotain sellaista, mitä pyritään välttämään viimeiseen hengen vetoon saakka. Arjen, työn ja juhlan tulisi olla jatkuvaa dopamiini-ryöppyä ja valtavaa glamouria. Jokainen tietää, että kaikkeen väsyy jossain kohtaa eikä kukaan jaksa juhlaa aina. Tämä tulee ilmi myös työni kautta esimerkiksi harjoitteiden ohjaamisessa. Odotetaan uutta ja ihmeellistä, vaikka samaan aikaan tiedetään, ettei pyörää kannata keksiä uudelleen. Sosiaalinen media tarjoaa ”tietoa” ja ”uusia” näkökulmia jatkuvasti. Kuitenkin perehdyttäessä saatuun informaatioon, usein todetaan että vanhasta aiheesta on muokattu uudelta vaikuttava asia, jolla saadaan nostetta kyseiselle tilille.

Asuminen maaseudulla on monen mielestä karmeinta kukkua ikinä ja tuntuu lähinnä rangaistukselta! Kaupungissa asuminen koetaan tottakai helpoksi sekä mielekkääksi, koska sitähän se on. Palvelut ovat kävelymatkan päässä ja helposti saavutettavissa. Kodinkoneet, ilmastointi, sauna, auton lämmitys, tv jne. ohjelmoidaan puhelimella, minkä näen itse puolestaan isona haasteena. Toki tuon kaiken voit hoitaa myös maaseudulla asuvana, mikäli kenttää löytyy 😉

Fyysinen puuhastelu ulkona, piha- ja puutarhatyöt ja mm. eläintenhoito ovat mielenterveyttä parantavia ja tasaavia toimia, jotka tutkitusti antavat lisää mielekkäitä elinvuosia. Kädet multaan (tai saveen) laittaminen parantaa mikrobiomia ja edistää vastustuskykyä. Ei siis ihan hevonkukkua asua maalla!

Näistä lähtökohdista olen itse ponnistanut, jotka vaikuttavat tottakai minussa hamaan loppuun saakka. Nuihin pohjaan arvoni ja toimintani perustan, josta ammennan valtavan paljon myös asiakastyössäni. Rakastan katsoa tilannetta, ihmistä ja kuntoutumista ruohonjuuri tasolta. Mennä riittävästi taaksepäin historiaan, pelkistää asioita, hakea turvan tuntua ja hengittää päivän päätteeksi raikasta ilmaa ilman jatkuvaa liikenteen melua. Sekä osoittaa, että tällainenkin toimintamalli on mahdollista.

Lämpimiä ja maaseudun tuoksuisia ajatuksia sinulle lukija!
Terveisin Suomen maanläheisin fysioterapeutti,