Kysyn usein itseltäni sekä asiakkailta yhden kysymyksen uudestaan ja uudestaan – MIKSI?

Tuo sana ”miksi ” auttaa pääsemään juurisyiden jäljille. Samalla se myös turhauttaa, sillä hoksaa kuinka vähän lopulta tietää. Siitä huolimatta se vie joka kerta syvemmälle työssä ja pääsen lähemmäksi asiakkaan haasteen ratkaisua.

Suoritin ensimmäisen primitiivirefleksi-koulutukseni pian kaksi vuotta sitten. Olin sukeltanut maailmaan, josta kukaan ei ollut kertonut mitään. Olin kuin lapsi karkkikaupassa – siis tällainen näkökulma kuntoutumisen tukena enkä tiennyt tuon taivaallista aiheesta! Tekstiä kirjoittaessa takana on 19 vuotta asiakastyötä. Ensin koulutettuna urheiluhierojana ja myöhemmin fysioterapeuttina, jälkimmäistäkin olen ehtinyt harrastaa 11 vuotta. Vuosittaiset koulutukset ovat nostaneet hiljalleen rimaa ylemmäs ja ylemmäs. Etenkin koulutusten laadun suhteen. 

Ensimmäisen primitiivirefleksi-koulutuksen jälkeen aloitin ns perinteisen fysioterapiatyön rinnalla sensomotorisena valmentajana eli kartoitin ja hoidin primitiivirefleksejä. Aika pian olin tullut uuden haasteen eteen. Pääsin hyvään alkuun asiakastyössä mutta koin, etten tuon yhden koulutuksen pohjalta saanut vielä riittävän kattavia työkaluja päästäkseni maaliin asiakkaiden refleksien hoitamisessa.

Vuosi ensimmäisen primitiivirefleksikoulutuksen jälkeen, ilmoittauduin toisen kouluttajan koulutukseen. Tuossa näkökulma oli enemmän hoidollinen, jossa ajatuksena on mm. sympaattisen hermoston rauhoittaminen ja ”neutraalilta” maaperältä hoitaminen. Pääsin erilailla kiinni asiakkaan hermoston haasteisiin, josta sain ihanaa palautetta ”rentouttavasta hoidosta”, ”paremmista yöunista” ja ”rauhallisemmasta mielestä”. Äärimmäisen tärkeitä teemoja ja tuloksiakin, mutta olin uuden haasteen edessä. Miksi refleksien tilanne ei muutu kestävästi, vaikka hoidon myötä mieli on tasaisempi ja yöuni parempaa? 

Tässä kohtaa oli otettava tauko. Pohdin, mitä haluan primitiivirefleksityöltä, mitä jo osaan, missä tarvitsen eniten apua ja kuka siinä osaisi auttaa? Olin kuullut Katajamaan Jennistä ja hänen tavastaan lähestyä refleksejä. Pidin Jennin tyylistä perustaa osaaminen vankan teorian päälle, sillä oma ammatillinen osaaminen pohjautuu juuri tähän. Kaikelle löytyy teoriapohja ja tiede. Olin jäänyt hieman vaille vastauksia kahden aiemman kouluttajan koulutuksista, sillä haluan aina tietää vastauksen alun kysymykseen ”MIKSI?”.

Mietin paljon mihin suuntaan haluan työtäni lähteä viemään ja mikä on se kuuluisa ihanne asiakasryhmä. Tällä hetkellä hermostotyö ja primitiivirefleksien hoito on hyvin vaihtelevaa eli riippuu hyvin pitkälti tekijästä; millainen koulutuspohja hänellä on tai kuinka hän lähestyy aihetta. Vaikka primitiivirefleksien hoidon hyödyt ovat olleet Suomessakin tiedossa jo useita kymmeniä vuosia, on sosiaalinen media antanut tälle aivan erilailla nostetta.
Mielestäni refleksien parissa työskentely ei voi kuitenkaan pohjata pelkästään manuaaliselle hoitamiselle. Tätä pohdin erityisesti lasten kanssa työskennellessäni. Pieni vauva tai lapsi toimii refleksien ohjauksesta ja toistaa tiettyä liikemallia niin kauan, kuin hänen systeeminsä katsoo tarpeelliseksi ja uusi taito on opittu (esimerkiksi konttaus, pään kannattelu, kävely..). Eli jotta refleksit integroituvat eli “sammuvat”, tarvitaan siihen manuaalisen hoidon sijaan toistoja ja opettelua.

Jokainen refleksi on meissä syystä ja ensimmäisen elinvuoden aikana opitut liikkeet ovat refleksien aikaan saannoksia. Mikään ei ole sattumaa tai tapahdu vahingossa. Tähän pohjaten olen pohtinut paljon mihin primitiivirefleksien hoito minun tuottamana perustuu. Perustuuko se kohdennettuna juuri kyseiseen refleksiin/reflekseihin vaiko niiden kompensaatioihin? Tällä on nimittäin merkittävä ero! Osa kouluttajista kouluttaa metodeja, joissa hoito keskittyy nimenomaan kehon kompensaatioihin. Tällöin hoidollinen vaste voi näyttäytyä nopeana ja selvänä, mutta pitkäkestoinen vaste on mitätön. 

Itse näen primitiivirefleksit osana kuntoutumista, jolloin en voi luottaa työtäni kompensaatioiden varaan. Kuntoutuminen perustuu lyhyen sekä pitkän aikavälin tavoitteille. Mikäli jokin osa ei kanna osuuttaan kokonaisuudesta, ei pitkän aikavälin tavoite tule koskaan täyttymään. Siksi perustan tekemiseni kohdennettuna primitiivireflekseille, en niiden kompensaatioiden hoitamiselle. Tämä oli yksi iso tekijä, miksi valitsin juuri Jennin koulutuksen.

Minulla on pohjakoulutukseni vuoksi tarkka seula, mitä vien käytäntöön työhöni ja mitä en. Kaikki pitää pystyä perustella asiakkaalle teoriaan nojaten, ei ainoastaan mutu-tuntumalla. Huomasin tarvitsevani tähän lisää tietoa ja pohjaa tekemiselle, mikä sysäsi Jennin koulutusta kohti. Jennin koulutuksessa avattiin ensimmäistä kertaa todella refleksien teoriaa ja taustaa, mihin tämä kaikki nojaa? Vihdoin sain vastauksia mm siihen, miten refleksit keskenään toimivat, mitkä kaikki muodostavat yhdessä “ketjun” ja paljon paljon muuta! Myönnettäköön hieman pelänneeni, menetänkö vain rahani ja kotiutuisin vastauksia vailla. Onneksi pelkoni oli turha ja nyt olen päässyt yhdistämään opittua heti sekä viemään tietoa asiakastyöhön. Lisäksi koulutuksessa oli mielenkiintoista nähdä kuinka tarkoilla ja oikeilla tavoilla testaten, nähdään myös niitä “harvinaisia” refleksejä, jotka ovatkin olleet harvinaisia vain heikkojen testien vuoksi.

Haastankin alalla työskenteleviä miettimään kriittisesti työnsä tuloksia. Oletko tyytyväinen työnjälkeen ja saavatko asiakkaat johdonmukaisesti apua haasteissaan? Vai onko käynyt niin, että positiivinen vaste tuleekin rauhallisesta hoitotilasta ja ihanista otteista, mutta vaste ei jaksa kantaa viikkoa pidempään? Entä perustuuko asiakkaiden edistyminen sattumaan vai tarkkaan johdonmukaiseen työhön? 

// mainos & yhteistyössä Jenni Katajamaan kanssa